torstai 1. maaliskuuta 2018

Lomallako?



Mies on ollut tämän viikkoa talvilomalla.
Hänellä loma tarkoittaa aikataulutonta oleilua,
ei mitään rehkimisiä, kiireetöntä löhöilyä
tai puuhastelua omien juttujensa parissa.
Ei matkoja, ei tapahtumia.
Ehkä korkeintaan pilkillä käymistä järvellämme.
 
 
 
Itse taas vietän suurimman osan ajastani juuri kotona.
Puuhastellen kotiaskareita, kuluttaen aikaani.
Minulle lomaa olisi käynti jossain,
mihin muuten ei tule lähdettyä yksin.
Jotain yhdessä tekemistä, arjesta poikkeavaa.
 
 
Kun minä vietän lomaa omasta arjestani,
lähden jommankumman lapsenlapseni luo.
Viettämään arkea siellä.
Onhan se poikkeavaa, vaikkei aina lomaa.
 Väsyn todella herkästi ulkopuolisiin ärsykkeisiin, ihmisiin ja ääniin,
siedän niitä sopivina annoksina,
mutta olen kyläilyreissujenkin jälkeen todella väsynyt,
vaikka ne toivottuja olisivatkin.
Siksi olen niin monesti maininnutkin, että olisi kivaa asua lähempänä lapsiani.
Voisin tavata heitä ja heidän perheitään pieninä annoksina,
vaikkakin sitten useammin.
Tarvitsen päivittäisen oman aikani.  Hetken yksinoloon.
Niinpä Miehen loma ei todellakaan ole ollut minulle lomaa.

 

6 kommenttia:

  1. Tuo on niin tuttua, että väsyy seurusteluun, vierailuihin,ja yleensä ihmisiin, jos joutuu pitkään olemaan. Ja se yksinolo on välttämätöntä. Vaikka toisaalta tietysti kaipaa vahtelua ja menoja, mutta mieluummin pieninä annoksina kerraallaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin. Kaipaan vaihtelua, mutta väsyn helposti, jos liikaa tai liian pitkään. Mukavaa aurinkoista pakkaspäivää!

      Poista
  2. Eihän nuo isännät aina jaa meidän naisten kanssa samoja mieltymyksiä :)
    Minäkin niin kirppiksillä ajokortittomana toivoisin pääseväni kiertelemään viikonloppuisin.Vaan isännällä on usein ajankäyttönsä suhteen eriävät mielipiteet.;)
    Minäkin olen samanlainen,väsyn helposti muihin ihmisiin ja hälinään ja sitten pitää päästä ihan itsekseen olemaan, joko metsään tai kotona olla hissukseen ja puuhastella.Olen aina viihtynyt itsekseni todella hyvin.
    Juuri puhuin äitini kanssa, että harmittaa kun myin huopatossuni ( kun niille ei ollut vuosiin käyttöä vetisten talvien takia)Nyt olisivat onneomiaan näillä keleillä! Sinulla on ihanat punaiset! <3
    Tuo kolmannen kuvan auringonvalo puiden lomasta on uskomattoman kaunis!
    Mukavaa alkavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On lohduttavaa kuulla samansuuntaisia ajatuksia. Sain huopatossut muutama vuosi sitten ja ne on kyllä ihanat. Helppo laittaa jalkaan ja tosi lämpimät. Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  3. Tuttu tunne, itse otan päivittäin omaa aikaa lenkkeilemällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tapa. Saa liikuntaa ja omaa aikaa. Sitä kaipaa kyllä.

      Poista