perjantai 14. heinäkuuta 2017

Ikääntyminen ja borrelioosi, osa 2



Meillä täällä itärajalla kukkii nyt vasta juhannusruusu,
ainakin Vaarin talolla, jossa vietimme Miehen kanssa vuorokauden 
vapaapäivän isovanhemmuudesta Pojan ja Miniän käydessä
ystävineen "mökillä" ja jatkaessa sitten Ilosaarirockiin.
Olen ollut Pikku Prinsessan kanssa juhannuksesta alkaen lähes koko ajan.
Välissä oli yksi pitkä viikonloppu, jolloin kävimme ystäväpariskunnan kanssa
paikallisessa musiikkitapahtumassa ja samaan viikonloppuun mahtui myös
perhepiirissä sattunut onnettomuus, josta olen luvannut olla kirjoittamatta.
Kuitenkin ne päivät menivät  säikähdyksessä, huolessa ja  asioiden selvittelyssä.
Lisäksi tuon viikonlopun jälkeen minulla todettiin borrelioosi
 aiemmin tapahtuneen punkin pureman seurauksena  ja sain kahden viikon antibiottikuurin.


Olen siis käynyt ylikierroksilla jo pitkään.
Niinpä en "vapaapäivänkään" aikana osannut rentoutua
vaan pesin viisi koneellista pyykkiä, niin viisi,
normaalipyykit + oksennuspäivän vuodevaatteet,
järjestelin ja siivoilin Vaarin talolla ja hoidin asioita kaupungilla.


Borrelioosidiagnoosin jälkeen ihottumarakkulat selässä levisivät ja
toinen rykelmä rakkuloita tuli kylkeeni.
Päätä on särkenyt, iho kyljessä on ollut kosketusarka ja
ajoittain niveliä on särkenyt.  Olen myös ollut todella väsynyt.
En osaa sanoa, että onko kivut ja väsymys johtuneet borrelioosista 
vai pikku Prinsessan kanssa touhuamisesta.
Enhän ole edes Prinsessan päiväunien aikaan osannut nukkua,
vaan valmistellut välipalaa ja ruokaa, tiskannut ja juonut rauhassa kahvit!


Nyt näyttää kuitenkin siltä, että rakkulat alkavat kuivua.
Antibiottikuuria on vielä jokunen päivä jäljellä.
Luin tänään netistä, että Sirpa Selännekin oli saanut borrelioosidiagnoosin
viime kesänä ja mietti, että tuleeko oireita vielä jossain vaiheessa.
Borrelioosihan voi oireilla vuosienkin jälkeen.
En kuitenkaan osaa sitä pelätä, tulee, jos tulee.
Iän myötä erilaisia kolotuksia ja särkyjä on muutenkin tullut lisää.
 
 
Vaikeampaa minun on hyväksyä se tosiasia, etten jaksa.
En jaksa, vaikka olisi miten kivaa ja mielenkiintoista tekemistä,
en, vaikka nautin pikku Prinsessan kanssa olosta ja ikävöin häntä
jo yhdenkin päivän aikana.
Haluaisin jaksaa olla molempien lasten lasteni kanssa.
Pikku Prinssikin kasvaa koko ajan ja on todella valloittava
ja alkaa kiinnostua enemmän ja enemmän leikkimisestä.


Mieli kyllä aina tekisi touhuta vaikka mitä, mutta kun ruumis ei jaksa.
Sitä kait pitää itseään niin nuorena ja touhukkaana vielä,
vertaa siihen, mitä ennen jaksoi ja teki.
Ja itse vertaan aina myös  muihin ikäisiini, jotka tuntuvat jaksavan 
ja olevan niin nuorekkaita vielä.
Viimeisen kolmen-neljän vuoden aikana olen vanhentunut ainakin kymmenen vuotta.
On todella vaikeaa hyväksyä oma rajallisuutensa
ja luulenpa, että myös läheisten on tätä vaikea ymmärtää.
 
 



16 kommenttia:

  1. Varmasti tuo borrelioosi vaikuttaa nyt sinuun tosi paljon. Sehän aiheuttaa särkyjä ja väsymystä erityisesti. Totta on myös se, että aina ei vaan jaksa...Eikä minusta tarvitsekaan jaksaa.
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja tekee se ikäkin jo jotain.

      Poista
  2. Onpa ikävä tuo borrelioosi. Se varmasti vaikuttaa hyvin monella tapaa olemiseen ja jaksamiseen. Toivottavasti väsymyskin helpottuu sitten kun antibioottikuuri loppuu. Ole armollinen itsellesi ja yritä levätä. Rauhallista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepääminen 3v kanssa ei oikein onnistu nyt. Ehkä ensi viikolla kun vanhemmat palaavat Ilosaarirockista.

      Poista
  3. En tiedä minkä ikäinen olet, mutta itse täytin juuri 60 ja olen huomannut, että viimeisen vuoden aikana jaksaminen on pudonnut paljon...ja ihan sama juttu, että sitä on vaikea hyväksyä kun tuntuu että monet samanikäiset on niin aikaansaavia ja jaksavia :( Tsemppiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen 58,5 vuotta ja tuntuu että jotkut saman ikäiset porskuttavat vielä täysillä.

      Poista
  4. Borrelioosin yksi vaivahan on juuri tuo väsymys...siitä varmasti johtuu, mutta tietysti se iän karttuessa meiltä alkavat nuo voimatkin vähetä...vaikka kuinka rakkaista nuo pienet ovatkin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Rakkaita ovat mutta niin energisiä.

      Poista
  5. Olen nuorempi kuin sinä ja huomaan aina että kun meidän lapset (6) ja lastenlapset (3) ovat käymässä olen aivan poikki , mutta iki onnellinen.
    Meidän pitää olla jo armollisia itselle ja sinulla kun on vielä tuo sairaus.
    Oikein mukavaa sunnuntai iltaa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on juuri tuo ristiriita; onnellisuus kun ovat läsnä mutta väsymys liiasta yhdessä olosta.

      Poista
  6. Aika hurjalta se kuva punkin puremakohdasta näyttikin.
    Onneksi sait diagnoosin hetimmiten, varmasti antibiootti edesauttaa alkuvaiheessa paranemista, kuin se, että tauti olisi diagnosoimatta vuosi kausia elimistössä.Telkkarissakin oli ohjelma aiheesta, ja ymmärsin, että helpoimmalla oli päästy juuri, kun oli havaittu aikaisin ja saatu antibiootit.
    Jaksamisesta huomaan itsekin, ettei olla enää nuoria...kismittää, kun on aina ollut aikaansaapa ja askelkin ollut nopeatahtinen. :) Nyt on vaan myönnettävä, että ikää kertyy.
    Vaihdevuodet ovat tuoneet myös muita, ei niin mukavia piirteitä olewmiseen.Ennen innostuin joka asiasta,tein, ompelin, neuloin ja väsäsin. Nyt jotenkin puuttuu puhdista kärki.Teen kyllä vieläkin, mutta hyvin paljon vähemmästä jaksan kiinnostua todella, verrattuna aiempaan.Tuntuu, kuin luovuus olisi hiukan hukassa.
    Lapsenlapsia minulla ei vielä ole, saa nähdä, miten sitten tulevaisuudessa jaksaa, jos lapsenlapsia minulle suodaan.
    Myöhästyneet synttärionnittelut ihanalle hauvallenne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeessa olet. Luovuus on välillä hukassa. Niin tutusti kirjoitit. Välitän Koiralla onnittelut.

      Poista
  7. Hei pitkästä aikaa, Olen näemmä päässyt nettipannasta, kun pystyn taas kommentoimaan blogiasi. Jaksaminen vaihtelee eri aikoina, vaikka olisi tervekin. Saati sitten, kun sairastaa useampaa sairautta. Jostain kumman syystä toisille on helpompi olla armollinen kuin itselleen. Kai meidät on kasvatettu niin, ettei saisi olla heikko ja haavoittuva. Toisen lasta, vaikkapa oman lapsensa lasta, hoitaessa vastuu on valtava, ei ihme, että se käy tunnollisen ihmisen voimille. Kaikkea hyvää sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun sinustakin kuulen. Vastuu todellakin tuntuu erilailla painavalta.

      Poista
  8. Niinpä, sama vika rahikaisellakin. Täällä täytetään 60 tänä vuonna ja olen ihmetellyt miten kummassa väsyttää niin kamalasti, kun aloitin kokopäivätyön keväällä. Ei Ikinä ole näin väsyttänyt. Ihan poikki olen ollut, ei jaksa laittaa ruokaa mistään muusta puhumattakaan. Laihtunut olen 8 kg 3:ssa kk:ssa.
    No sitten tuli poskiontelontulehduksia ja kamala yskä. Nyt väsyttää antibiootti. Eli sekin voi väsyttää. Sitten heräilen aamuyöstä milloin klo 2 tai sen jälkeen. En kyllä katso aina kelloakaan.
    Hohhoijaa, vanhuus ei tule yksin. Nyt alkaa kohta nukkumaan menoaika olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat olla melkolailla stressaantunut tuosta voimia vievästä työstä,, kun noin paljon olet laihtunutkin ja valvot aamuöisin. Kait sitä vanhenemista on vaikea hyväksyä ja sitä ettei enää jaksa samallalailla kuin ennen.

      Poista