maanantai 29. toukokuuta 2017

Voitin!



Kasvatin ronsyliljan rönsyistä Tytöllekin omat viherkasvit.
Kissa kiinnostui heti ja kasvit piti pelastaa kaapin päälle odottamaan.


Viikonloppuna tehtiin herkullisia hampurilaisia.
Sämpylät valmiita moniviljasämpylöitä, jauhelihapihvit itse tehtyjä
ja grillattuja, välissä myös paistettu kananmuna, tomaattia, salaattia
ja grillattu ananasviipale.  Hankala syödä, mutta hyvää!


Tänään posti toi kotiovelle saakka pitkulaisen paketin, josta paljastui arvontavoittoni.
Voitin Takalo-Roppola-blogin arvonnassa Scheteligin lahjoittaman palkinnon;
Sperlin Bio-sarjan siemenpussit persiljaa, tilliä ja basilikaa sekä   
Jiffy-DecoGro kookoskuitu kasvualustan.  
Liisa Pekkala esittelee videossaan blogissaan miten kasvualusta toimii.
Ohjeen mukaan se on istutusvalmis, kun kanteen leikkaa aukot kasveja varten
 ja lisää 8 l vettä.  Kätevä ja siisti esim. parvekkeelle tai terassille.
Huomenna laitan kasvualustan terassillemme ja kylvän siihen yrttejä.
Minulle tämä on täysin uusi tuttavuus ja onkin mielenkiintoista nähdä se käytännössä.
Kiitos Liisa ja Schetelig Oy!


16 kommenttia:

  1. Miten musta tuntuu, että näin sun voittaneen Kunkaiselämää blogissakin, eilinen Satun juttu. Käypä kurkkaamassa. Onnea voitoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olisiko käynyt niin hyvä tuuri, pitää kurkata!

      Poista
  2. Onnea! Ja voi miten herkullisen näköinen hampurilainen!

    VastaaPoista
  3. Onnea! Juu, voitit myös blogissani. Lähetätkö osoitteesi, jotta voin postittaa palkinnon? myusualdailylife@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Onnea täältäkin:) Hampurilainen nam...

    VastaaPoista
  5. Herkullisen näköinen hampurilainen ja terveellisempää kuin kaupasta valmiina ostetut. Joskus sateisina kesäpäivinä olen laittanut muksut näpräämään hampurilaisia. Onnea voiton johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oli kyllä paljon terveellisempi ja parempi kuin kaupan höttösämpylät.

      Poista
  6. Onnea voitosta! Aivan uusi juttu tämä kasvualusta. Herkullisen näköistä syötävää. Tuli ihana nälkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kesän aikana sitten näkee miten kasvualusta toimii.

      Poista