perjantai 5. toukokuuta 2017

Norsu-nokka mummollekin



Lastenlasten vieraillessa mummolassa käy useinkin niin, että se oma nokkamuki on unohtunut kotiin ja tavallisesta mukista juominen on vielä hankalaa.
Huomasin Nappikauppa Punahilkassa silikonisia juomanokkia, jotka sopivat tavalliseen mukiin tai kuppiin.  Tällainen ei vie paljoa säilytystilaa, on konepestävä eikä rikkoonnukaan.
Sopi kivasti tuollaisen vanhan Tupperware-mukinkin päälle.
Kaiken lisäksi Norsu-juomanokka on hauska ja värikäs.


Monta muutakin sellaista ihanaa juttua huomasin kaupasta, mitä ei silloin omien
lasten ollessa pieniä, ollut tarjolla.
Nykyisin tuntuu tuo sormiruokailu olevan kovin suosittua ja tuollaiseen Mini-ruoka-alustaan on mukava laittaa tarjolle erilaisia makuja omine kasoineen.
Keksin jopa, että tuollainen setti olisi kiva vieminen rotinalahjanakin vauvaperheeseen.


Eikä nämä nyt vallan vaan vauvoille ole tarkoitettu.
Kyllä tällainen kelpaa mummollekin sohvapöydälle iltanaposteluun.
Kaksi hyvää asiaa keksin tästä heti.
1.  Jos kissat tiputtavat lautasen, niin se ei rikkoonnu.
2. Sopivan pienet lokerot, jottei tule liikaa herkuteltua.
Ja kestää muuten tukevasti paikoillaankin.


Tämä välipalapullokin on monikäyttöinen ja sekin menee todella pieneen tilaan säilytyksen ajaksi.
Pullon mukana tulee kaksi erilaista nokkaosaa; toinen soseelle/smoothielle ja toinen vuotamaton nokka juomille.  Pullossa on iso suuaukko, josta se on helppo täyttää ja puhdistaa, vaikkapa tiskikoneessa. Pullo-osa on pehmeä ja taipuisa, joten pullo on helppo puristaa tyhjäksi. 
Varmasti pikku Prinsessakin tykkäisi tällaisesta kesän eväsretkillä.



Kokeilin Norsu-juomanokkaa erilaisiin mukeihin.
Helppo oli mummonkin hieman jäykillä sormillakin saada nokka mukin päälle
Ja kun vielä muutamia vuosia menee, niin eiköhän tälle nokalle löydy käyttöä ihan itselläkin.
Nämähän olisivat ihan pirteitä vanhustenkin käyttöön.


Värejähän näihin löytyy useita.  Tuo keltainen oli erityisen pirteä.
Vaikea valita kumman otan mummolakäyttöön ja kumman annan pikku Prinssille omaan kotiin.

Silikoniset lasten astiat saatu Nappikauppa Punahilkasta.

19 kommenttia:

  1. Hauskat ja kätevät nokat! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Onpa kyllä hauskoja. Nykyään on kyllä kaikkea kivaa tarjolla lastenkin ruokailuhetkiä varten ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon enemmän kuin aikoinaan omille lapsilleni.

      Poista
  3. Onpa näppärät nokat!Varmasti käytännöllisiä etenkin lapsilla.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kivoja astioita. Keltainen väri on kyllä ihana.

    VastaaPoista
  5. Nuo nokat on kyllä kätevät! Harmi ettei lähipiirissä ole nokkaikäisiä lapsia :)

    VastaaPoista
  6. Hauskat nokat. Kyl mäkin voisin käyttää =).

    VastaaPoista
  7. Hauskoja ovat! mukavaa ja kesäistä perjantaipäivää

    VastaaPoista
  8. Taas ihania juttuja vauvoille-voi kun ois ollut nuita omien vauvojen aikaan:)

    VastaaPoista
  9. Kyllä näyttää hyvältä uudella maalipinnalla, kaunista on!!

    VastaaPoista