tiistai 23. toukokuuta 2017

Lämmin päivä




Kyllä tuo lämpö saa ihmeitä aikaan.
Tänään lämpötila on jo varjossakin 13 astetta ja aamukahvit oli ihan pakko juoda terassilla.
Nopeasti kylläkin, ettei kahvi liikoja jäähtynyt.
Mutta heti tuli iloisempi mieli ja aktiivisempi olo.
Kissakin on nyt ulkoillut päivittäin jopa useammankin kerran päivässä.
Pikkukissahan oli taas yön omilla reissuillaan ja nukkuu päivän, ne teinit!


Metsätiellä on edelleen lunta paikoitellen, mutta tänään menin eka kertaa tänä keväänä ilman kumisaappaita postia hakemaan, tuntui todellakin jo kesäiseltä.
Vähän tie oli vielä pehmeä, mutta kyllä siitä pääsi.
Aurinko on tosiaankin saanut minutkin aktivoitumaan.
Tänään rapsuttelin saunalle vievän tien ja saunan ympäristön puhtaaksi,
Huomiseksi jätän loput "alapihasta", muuten voi kädet liikaa kipeytyä.
Grillikatoskin pitäsi siivota kesäkuntoon, samoin terassi.  Monta muutakin puuhaa odottaa.
Polttopuitakin pitäisi tehdä kuivamaan ensi talveksi.
Tekemättömien töiden lista on aina loputon.
Nyt kuitenkin tänään nautin ensimmäisestä lämpimästä päivästä.



20 kommenttia:

  1. Kiva, että lämpö on tullut jo teillekin! (: Vietähän mukavia aamukahvihetkiä nyt, jos aurinko paistaa.

    VastaaPoista
  2. Onpa teillä hienot näkymät omalta terassilta!Kyllä kelpaa aamukaffet juoda kauniina päivänä ja nauttia maisemasta.
    Jos ei huomioi noita pieniä lumilaikkuja, niin hyvin keväiseltä näyttää jo teilläkin päin. Se on tuo upea valo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on vielä paikoitellen etenkin varjokohdissa. Mutta aurinko lämmittää.

      Poista
  3. Kiva, että lämpö leviää sinnekin! Jännä juttu tuo,kuinka mieli piristyy ja puhtia tulee kummasti kun aurinko loistaa ja lämmittää!
    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  4. Ulkoruokailu on kivaa. Meillä se on vielä aloittamatta...

    VastaaPoista
  5. Kyllä tuosta auringosta ja lämmöstä saa ihmeesti voimaa. Toivotaan lämpimiä päiviä lisää <3

    VastaaPoista
  6. Kivat kissat sulla :) mun kissaa ei voi päästää ulos täällä Helsingissä vaikka asun luonnon ja meren lähellä.Kivaa tiistaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä voi kun asutaan metsän keskellä eikä haittaa naapureista.

      Poista
  7. Tuossa terassilla onkin mukava hörppiä aamukahvit nauttien komeasta maisemasta.
    Auringolla on ihmeellinen vaikutus, se saa kummasti vipinää askareisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen olin tosi ahkerana. Nyt rakot käsissä ;)

      Poista
  8. Aurinko antaa energiaa. Kukapa ei tykkäisi valosta ja lämmöstä. Tässä vaiheessa tulee vaan herkästi pukeuduttua liian keveästi. Etenkin, kun istuu jossain hetken nautiskelemassa keväästä. Olisipa ollut mukava kahvitella kanssasi terassilla. Mukavaa helatorstaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olis ollutkin mukavaa. Todellakin, vielä ei maa ainakaan ole lämmin.

      Poista
  9. Kyllä, tekemättömien töiden lista on loputon, huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun yhden työn saa tehtyä niin muistaa uuden tekemättömän.

      Poista