torstai 27. huhtikuuta 2017

Hurmaava harmaa




Osallistun tänä vuonna  Vuosi väriterapiaa
haasteeseen ja olin valinnut huhtikuun väriksi hurmaavan harmaan.
Yritän myös olla neulomatta joka kuukausi niitä tavallisia villasukkia seiskaveikasta.
Tässä kuussa neuloinkin sitten parista ihanan pehmoisesta lankakerästä
pikku Prinssille kaulahuivin ja villasukat.
Ajattelin, että ensi syksyä varten, mutta taitavat jo jäädä silloin pieneksi.

Muuten villasukkien teko ei enää näin keväällä maistu.
Nyt tekee mieli neuloa tai virkata jotain puuvillasta, bambulangasta, ontelokuteesta tms.
Aina keväisin minulle käy näin.


Bambulangoista tykkään neuloa erikokoisia siivousliinoja,
tiskirättejä.  Teen ne lähes aina helmineuleella, jolloin pinnasta tulee sopivasti
nyplikäs, joten sillä on hyvä pyyhkiä pöydän tai oven pintoja.
Etenkin kissojen ruokapaikan seinää joutuu usein pyyhkimään ja irroittelemaan ruuan roiskeet.
Vaikka kissat ovat siistejä, pitävät huolta turkin puhtaudesta, 
niin epäsiistejä syöjiä ainakin meidän kissat on.


Näillä töillä osallistun siis Sirpukan solmuissa blogin Miran organisoimaan haasteeseen.
Tuolta blogista löytyy myös linkit muiden osallistujien töihin.


Hurmaava harmaa tämäkin ;)





30 kommenttia:

  1. Kaikki niin hurmaavan harmaita, mukaan lukien tuo ihana koirasi. - Hyvää vapun odotusta!

    VastaaPoista
  2. Harmaa on todellakin hurmaava väri!
    Viimeisessä kuvassa aivan hurmaava kaveri♡

    VastaaPoista
  3. Ihania luomuksia. Bambulangasta neulotut vaatteet ovat varmaan yhtä hyvän tuntuisia päällä kuin bambu-alusvaatteet. Kaunis harmaa todellakin myös tuo alimmaisen kuvan ystävä. Nyt sinulla käsityötkin ovat sävy-sävyyn sisustuksen kanssa. Aurinkoista viikon jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä sattuikin, harmaa on nyt vallannut kokonaan minut.

      Poista
  4. Harmaa on ihana väri ❤️
    Aurinkoista torstaita!

    VastaaPoista
  5. Harmaa on yksi lempivärejäni ja se hurmaa kyllä minut aina uudestaan.
    Söötit nuo pikkuprinssin asusteet.
    Mukavaa päivänjatkoa!

    VastaaPoista
  6. Ehottomasti hurmaavat harmaat! :)

    VastaaPoista
  7. Kyllä on hurmaavat harmaat, niin neulomukset kuin Koirakin :)

    VastaaPoista
  8. Hurmaava harmaa! Minä olen niin "levoton", että työn ja tuskan takana olisi yksiväristä neuloa... Mukavaa torstaipäivää!

    VastaaPoista
  9. Harmaa on hyvä väri. :) Mie taisin nyt todella koukuttua noihin tiskiliinoihin, vaikka en ole ehtinyt edes käytössä vielä kokeilla! Yksi itselle jäävä tuli kyllä just pesukoneesta, niin pääsee kuvien ottamisen jälkeen testiin. Blogipostaus niistä saa odotella kyllä kuun vaihtumiseen, niin saankin ne sitten esiteltyä toukokuun väriterapiahaasteen tiimoilta, sopivasti tuli turkoosia. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en enää muita käytäkään, en siivouksessakaan.

      Poista
  10. Pehmeän näköistä. Kaunis harmaan sävy. Tavallisesti suosin kirkkaampia värejä,
    mutta tänä vuonna huomaan ihastuneeni harmaaseen. Helmineule on sympaattista 💕

    VastaaPoista
  11. Voi peeveli,en ole muistanut koko haastetyötä!Kiitos muistutuksesta:D
    Minä en 10 vuotta sitten tykännyt yhtään harmaasta,mutta nyt pidän siitä tooosi paljon ja sen eri sävyistä:)

    VastaaPoista
  12. Harmaa on hurmaava väri, tuolla kaapissa taitaa olla sitä vähän liikaakin :)
    Olen myös ihmetellyt tyttären Sohvi-kissan ruokailukäyttäytymistä, melkoista sottaamista! Vaikka muuten pestään ja pidetään niin hyvää huolta itsestään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kissat ovat yleensä muuten siistejä, mutta ruokailussa sottaavat ja tiputtelevat ruokaa pöydälle.

      Poista
  13. Kiva harmaa setti pikku prinssille.
    Oikein mukavaa vapun odotusta.

    VastaaPoista
  14. Välillä on harmaa kiva väri. Kiva toi asuste prinssille.
    Kyllä on mukava pukea lämmintä ylle.
    Nytkin sitä tarvitaan, kun ei kovin hääppöistä ilmaa ole luvannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä tarvitsee vappusäähänkin lämmintä ylle.

      Poista
  15. Harmaa on yksi minun lempiväreistäni. Kivat neuleet ja vielä niille riittää käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on niin kylmä että ainakin villasukkia tarvitaan.

      Poista