perjantai 31. maaliskuuta 2017

Kissansilmukat - Vuosi väriterapiaa




Mikä hirveä peto häiritsekään Pikkukissan päiväunia?
Sehän on vain Hämähäkki, ruskeana, koska olin valinnut Vuosi väriterapia-haasteeseen
maaliskuun väriksi mausteinen ruskea. Kaupassa tuo kerä näytti ihan kanelin väriseltä.


Ohje Hämä-Hämä-Häkin tekoon löytyy uudesta Kissansilmukat - kirjasta.
(Sara Elizabeth Kellner, Moreeni, 2017)
Kirjassa on 25 neulottua lelua kissalle tai mikseipä kenelle tahansa,
löytyyhän kirjasta ohjeet myös Muhkeaan tattiin, Desilun donitsiin, Kissan omaan Nalleen sekä Joulupalloon.  Nämä sopivat vaikkapa lapsenkin leluiksi.


Ohjeet on luokiteltu kolmeen vaikeusasteeseen; helppoon, keskitasoon ja vaativaan.
Hämä-Hämä-Häkki kuului helppoon ja allaoleva Pikkukisulin pää keskitasoon.
Ohjeita noudattamalla kumpikin oli onnistui hyvin.


Hämä-Hämä-Häkin sisään laitoin kissanminttua, siksipä se kiinnosti etenkin Pikkukissaa.


Pikkukisulin pään kiinnitin koristeeksi kissojen märkäruokasäilytysastiaan.


Kissa, joka päivystää lähellä ruokakuppeja, tuli sitä tutkimaan.
Aikansa haisteltuaan, oli sitä mieltä, että ruokapussi on ansaittu
ja istui odottamaan sitä.


Aion neuloa kirjan ohjeiden mukaan ainakin vielä hiiren (vaativa), aavikkokäärmeen (keskitaso) sekä Neiti Leppäkertun (helppo).


Kirja arvostelukappale.

18 kommenttia:

  1. Onpa kivoja!
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita oli kiva tehdä kun sai nopeasti valmista aikaiseksi.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Hienoja kissakuvia ♥ Tuosta kirjasta tulee varmaan suosittu kissapiireissä :)

    VastaaPoista
  3. No nyt on ainakin erilainen haastetyö! (: On siinä kissoilla ihmettelemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut tässä kuussa villasukkia ;)

      Poista
  4. Hui kun pelästyin tuota hämähäkkiä, oli yhtäkkiä kun katsoin niin oikean näköinen. Ihan kiva lelu kissalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyll näyttää ihan oikealta. Kiva oli sitä tehdä.

      Poista
  5. Näähän oli kivoja, tuo hämähäkki on söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omalla tavallaan söpöhän se on :)

      Poista
  6. Ei vitsi miten ihana kirja,täytyykin heti varata kirjastosta:).Kiitos vinkistä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Nopeesti valmistuvia kivoja töitä.

      Poista
  7. Hauskoja, Noiden avulla saattaisi jopa joku minun käsityökielteisistä nuoresta inspiroitua. Kiva, kun jaoit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nopeasti valmista ja pienestä lankakerästä. Kiva jos innostuisivat.

      Poista
  8. Mukavia juttuja kissoillekin, hämähäkki näyttää olevan varsin mieluinen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämähäkki on ollut tosi kiinnostava.

      Poista
  9. Kivoja kissanleluja :) Itsetehdyt ovat parhaita, kaupan lelut eivät oman kokemuksen mukaan kovin paljon kiinnosta, ja ovat monesti turhan heppoisia (ja rumia, vaikkei kissalla ehkä esteettistä silmää olekaan). Itse katselin viikonloppuna vanhempieni luona yli 15 vuotta sitten neulomaani kissanlelua, joka on käytössä kivasti huopunut pörröiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tekemät ovat todellakin kestäneet paremmin. Meilläkin on yksi huovutettu pallo ollut jo monia vuosia ja kiinnostaa aina välillä taas kissoja.

      Poista