sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Värikästä syksyä



Kyllä syksykin on kaunista aikaa.


Vaikka yöpakkasia ei vielä ole ollutkaan, niin syksyn värit ovat jo luonnossa.
Niitä oli pakko myös tuoda sisälle piristämään sadepäiviä.


Sateisista päivistä huolimatta Koiran kanssa on ulkoiltava
ja raikastahan ulkona nyt on liikkua.
Koira haukkui ensimmäisellä kerralla sateenvarjoa, kun sen pitkästä aikaa otin käytöön
sadetakin sijasta.


Aamulenkeillä on ollut sadunomaista utua.


Syksyn värit ovat niin monenlaisia ja monissa kohdin.


Syksyn tullen myös mansikkani ovat innostuneet kasvamaan.
Kun nyt vain talvehtisivat hyvin, niin ensi kesänä saisi omia mansikoita maisteltaviksi.


Nyt kun ei enää marjoja siivota keittiön pöydän ääressä, niin uskalsin laittaa
tämän jo elokuussa ostamani liinan pöydälle.
Sopii hyvin harmaisiin penkkeihin ja ikkunan pieliin.


Tänä kesänä järven vesi on ollut korkealla koko kesän.  
Vasemmalla näkyy isosta rantakivestä vain pieni huippu,
monesti kivi on kokonaan esillä.
Ehkä ensi talvena meilläkin vesi riittää kaivossa.


Syksyn tapahtumiin kuuluu myös Syysmarkkinat entisessä kotikaupungissani Joensuussa.
Kävin siellä  Tytön ja pikku Prinssin kanssa.
Markkinakauppiaita oli normaalia vähemmän, liekö sateinen sää haitannut.
Viipurin rinkeli, lohipiirakan pala ja metrilakua tuli ostettua.
Samalla reissulla kävimme tutustumassa myös Perheentaloon.
Mummo tietenkin huomasi monet virkatut työt ja napein koristellun kuumailmapallon katosta.


Värikkäitä syyspäiviä kaikille!


perjantai 15. syyskuuta 2017

Syksyinen oranssi, vuosi väriterapiaa



osaltani edennyt jo syyskuulle ja  syksyiseen oranssiin.
Itse yhdistän oranssin kurpitsaan, joita tänä kesänä yritin kasvattaa.
Koristekurpitsat eivät ennätä varmaankaan hedelmää tekemään.
 
 
Jostain syystä tai joku, katkaisi kukkavanat tästä kurpitsasta.
 
 
Miehen mielestä tämä näytti enemmänkin lantulta kuin kurpitsalta.
Siitäkin huolimatta osallistun tällä työllä Vuosi väriterapiaa haasteeseen.




perjantai 8. syyskuuta 2017

Syksy


Reissusta kotiin tultuani, pidin muutaman rennomman päivän.
Käytiin Koiran kanssa useasti lähimetsässä lenkillä ja samalla poimin kanervakimppuja.
Nyt niitä on on kahdeksan kimppua kuivamassa liiterin seinustalle ripustetuissa tikapuissa.
Näillä on hyvä koristella sitten terassia, kun kesäkukat pitää yöpakkasten tultua nostaa sisälle.
Parina yönä onkin jo ollut vain pari astetta enää lämmintä.


Pelargoniat ovat vasta yltyneet kukkimaan ja toivonkin, etteivät yöpakkaset vielä saapuisi.
En kuitenkaan jaksa aamuin-illoin näitä siirrellä edestakaisin.


Eilen olikin jo sateinen päivä ja sisälläkin tuli oltua ja palattua taas bloginkin ääreen.
"Koneella" oloa olen tietoisesti yrittänyt vähentää.
Syykuussa yritän muutenkin "keventää" sekä syömisten että talouden suhteen.
Kesäaika tuli oltua liiankin rennosti, herkuteltua ja rahaakin tuntui kuluvan reilummin.
Nyt sitten yritän skarpata molempia.  
 Vuotuinen diabeteshoitajalla käyntikin lähestyy....


Keräsin metsäretkillämme myös mustikanvarpukimpun.
Tästä, kun lehdet tippuu, niin jäljelle jää vielä kauniit varvut.
Pöydällä aiemmin olleet kesäkukat jo rapistuivat ja lähtivät kompostiin.
Äitienpäiväksi saamani ruusu yllätti uudella kukallaan.  Ihana.
Tykkään niin paljon keltaisista kukista.


Viime viikonlopun matkani aikana pihaan oli ilmestynyt pölkkykasa.
Siinä sitä taas riittää yhteistä puuhaa iltaisin,
Mies halkoo halkomakoneella ja minä pinoan.
Talvella sitten taas tarkenee takkatulen ääressä.


torstai 7. syyskuuta 2017

Käsijäätelöä ja muuta mukavaa



 Syksyn ensimmäinen matka Helsinkiin pikku Prinsessan seuraksi on nyt takana.
Oli taas tosi mukavaa olla siellä.  Prinsessasta on kehkeytynyt todella hyvä keskustelija.
Hän pohtii asioita ja kyselee, mutta myös tarkkeilee ympäristöään ja kommentoi herkästi.
Mummokin oppii paljon uusia sanoja, kuten käsijäätelö.
Kauppareissulla ei ostettu tötterö- eikä tikkujäätelöä vaan käsijäätelöt eli puffetit.
Pihalta ja poluilta keräsimme pikku Prinsessan kanssa värikkäitä lehtiä, 
laitoimme ne kirjan väliin prässäytymään
ja teimme niistä tauluja; äidille, isälle, Prinsessalle ja mummolle.
Paljon lehtiä jäi vielä käyttämättäkin.
Prinsessaa kyllä arvelutti, kun mummo leikkasi äidin antaman liimapurkin kahtia, 
jotta saatiin viimeisetkin erikeepperit kaivettua. 
 Hän totesi, että äiti kyllä huomaa tuon!


Pojan perhe on käynyt katsomassa uutta asuntoa.
Siellä olisi kuulemma huone, jossa on komeroita, mummollekin, näin pikku Prinsessa tuumasi.
Kysyi sitten vielä illalla, että muutatko sinäkin sitten sinne.
 

Parilla kertaa olemme jo yrittäneet päästä syömään kuuluisaan lähiöpitseriaan, aina täyttä.
Nyt Poika oli tehnyt pöytävarauksen jo pari kuukautta sitten.
Pitsat olivat todella hyviä ja palvelu ystävällistä.
 Kannatti odottaa, onneksi sieltä saa myös take away-pitsoja.


Uusitussa Mäkitorpan leikkipuistossa piti vierailla useasti.   
Ryhmä Hau on vieläkin se ykkösjuttu, vaatteissa ja leluissa.


En ole mitenkään kummoinen ruuanlaittaja.
Tein nyt vasta eka kertaa tzatzikia ihan itse.
Yllättävän hyvää ja maistui falafel-pullien kanssa.


Paluumatka vierähti taas kirjan parissa, tällä kertaa Antti Eskolan Vanhuus.
Jälleen yksi uusi näkökulma tulevaisuuteen.


Kotona odottikin sitten suklainen yllätys.  Olin voittanut Koivikon katveessa blogin
arvonnassa suklaisen paketin. Ihana, kiitos!


Kotona ripustin pikku Prinsessan tekemän taulun työpöytäni viereen.
Niin ja muistin kerätä mummolankin värikkäitä lehtiä syyslomavierailua varten!

lauantai 2. syyskuuta 2017

Harhakuvia



Tällä kertaa otin matkalukemiseksi junaan kirjastosta pari kirjaa,
toisen meno- ja toisen paluumatkalle.
Menomatkalla luin Laura Honkasalon Pöytä yhdelle -kirjaa.
Nyt syksyn aikana luin jo aiemmin Laura Honkasalon Nuukaillen sekä joskus aiemmin
olen lukenut Eropaperit sekä Tyttökerho -kirjat.
Nuukaillen kirjasta tykkäsin, vaikken kaikkea allekirjoitakaan.
Itse en esimerkiksi ostaisi alusvaatteita kirppikseltä tai käyttäisi kaikkia yrttejä luonnosta,
koska en tunne niitä niin hyvin, että uskaltaisin.


Nyt siis otin lukemiseksi junamatkalle Pöytä yhdelle -kirjan.
Aina ei tule ajatelleeksikaan, kuinka paljon yksinäisyyttä onkaan ja
monenlaista yksinäisyyttä.
Havahduin taas kerran siihen, miten epätodellisen kuvan elämästä monet
blogit ja instatilit antavatkaan, sekä tietenkin lehdet.
Itsekin olen monasti sortunut siihen, että vertaan omaa elämääni muihin
sen perusteella, mitä he netissä kertovat.
Sisustusblogeista saa kuvan, että koti on aina siisti ja tyylitelty.
Elämisen merkkejä ei näy.
Kun sitten katsoo ympärilleen ja näkee Koiran leluja lattialla ja
kissojen karvoja kaikkialla,  Miehen ikuisuusprojekteja pöydällä,
niin suuttuu sotkuista ja purkaa sitä, keneenkäs muuhun kuin Mieheen.
Miksei meillä ole tuota ja tuota, miksi meillä on ahdasta,
miksi asutaan täällä, miksei meillä ole rahaa ostaa mitään, miksi aina jätät tavarat levälleen.
Monet bloggaajat tuntuvat myös olevan todella aktiivisia, aina menossa, paljon ystäviä joiden kanssa touhutaan, käydään tapahtumissa ja järjestetään juhlia.
Sama juttu, kun näkee iloisia, reippaita, hyvin säilyneitä
monia harrastuksia ja matkoja tekeviä eläkeläisiä lehtien palstoilta ja netistä.
Miten heillä onkaan kaikkeen varaa?
Entäs miten ihmeessä he jaksavat?
Millä rahalla he kustantavat kaikki matkat, pääsymaksut ja hoidot itselleen?
Tunnen noita lukiessani itseni niin saamattomaksi ja yksinäiseksikin
sekä vähävaraiseksi.
Silti, kun luin Pöytä yhdelle kirjaa, niin ajattelin, miten onnellinen olenkaan.
Ei minulla ole montaa ystävää tai laajaa tuttavapiiriä,
ei kahvitteluseuraa kaupungissa käydessäni, koska en tunne täältä ketään,
mutta on minulla ihana perhe, puoliso ja muutama ystävä, 
joiden kanssa voin suunnitella tapaamisia jonkin kivan merkeissä muutamia kertoja vuodessa.
Päivittäistä yksinoloakin siedän, keksin tekemistä päiviini.
Eläimistäkin on seuraa.
En edes jaksaisi enää jatkuvaa kanssakäymistä muiden kanssa.
Kunpa tämän muistaisin aina, kun luen liian "siloiteltuja" blogeja,
katselen kuvia instasta. Ei pidä liikaa verrata toisiin,
koskaan ei tiedä mitä siellä kuvien takana oikeasti on.





torstai 31. elokuuta 2017

Stressaava Koiramme



Viikko sitten kirjoitin meidän potilaasta.
Viikon antibioottikuuri on nyt ohitse ja jälkitarkastuksessa käyty.
Lääkekuuria jatkettiin vielä kolme päivää,  vaikka rauhanen oli jo pienentynyt, mutta oli vielä kova.
Suihkutellakin pitäisi päivittäin lämpimällä vedellä.
Itse lähden tänään kohti Helsinkiä ja Miehelle jää nyt hoitaminen.
Koira stressaa kaikista muutoksista, pienistäkin,
joten stressaa siitäkin, kun olen poissa, vaikka saakin olla kotona Miehen hoidossa,
mutta kun joutuu olemaan päivisin pitempään yksin kotona,
tai siis kissojen kanssa.
Joskus Koira reagoi poissaolooni olemalla syömättä.
Yleisin reagointitapa on kuitenkin herkkävatsaisuus.
Tästä löysävatsaisuudesta varmaan johtui tuokin anaalirauhasen tulehdus,
se ei ollut tyhjentynyt itsestään normaalisti.
Kaikki pitäisi pyöriä samalla tutulta rutiinilla,
ulkoilut, läsnäolijat ja ruoka.
Pikku Prinssin ja Prinsessan vierailutkin ovat stressaavia,
koska heitä pitää aina paimentaa. Samoin Kuopusta.
Kuopus on kyllä perheestämme pisin, vaikka onkin kuopus,
joten jostain syystä Koira vaistoaa, että hän on nuorin.
Vierailujen jälkeen siis meillä nukkuvat pitkiä päiväunia sekä
mummo että eläimet.
Silti me kaikki odotamme kovasti vierailuja ja ilahdumme niistä, Koirakin.


tiistai 29. elokuuta 2017

Unohtunut esine



 Kissakin haistelee syksyn tuoksuja.  Kanervat ovatkin tänä vuonna hyvin kukassa.
Pitäisikin käydä niitä jo poimimassa kimppuihin syysasetelmia varten terassille.


Kännykästäni oli loppunut virta viime yön aikana.
Aamulla Koiran kanssa ulos lähtiessäni harmittelin, että mistä nyt näen kellon ajan,
jotta voimme hakea aamupostin. Niin tottunut sitä on katsomaan kellon ajan kännykästä,
että on ihan unohtunut, että onhan minulla jossain rannekellokin.
Monesti ainakin kesäaikana olisi rannekello ollut kätevämpi,
kun ei ollut taskuja, missä kännykkää kuljettaa.
Huomaan, että olen itsekin tullut liian riippuvaiseksi kännykästä.
Se kulkee aina mukana ja viestiäänen kuultua tulee aina tarkistettua, että mitä tuli.
Se on helppo avata ja lukea netistä juttuja pienimmilläkin tauoilla.
Ja ne tauot sitten yleensä venyy, kun sitä unohtuu istumaan ja lukemaan.
Olen nyt päättänyt vähentää riippuvuuttani ja yritän rajoittaa kännykkään tarttumista.
Nekin pienet hetket voin vaikka rapsuttaa Koiraa, silittää kissoja tai
vain ihailla maisemia.


sunnuntai 27. elokuuta 2017

Taivaskalliolla




Kesäkuun lopulla vierailin Helsingissä Pojan perheen luona ja teimme iltapäiväretken lähiseudulle.
Poika ja minä tykkäämme molemmat sotahistoriasta ja kävimmekin samalla
Taivaskalliolla.  Kirjoitin silloin retkestämme blogissani.
Nyt sain aiheesta käsiini mielenkiintoisen kirjan.


Pauli Jokinen on Helsingin paikallishistoriaan ja kaupunkikulttuuriin erikoistunut tietokirjailija, toimittaja ja bloggaaja.  Nyt häneltä on ilmestynyt uusi kirja
Sunnuntaikävelyllä sotien ajan Helsingissä  (Minervakustannus, elokuu 2017).
Kirjassa on yli 50 tarinaa, kuvausta Suomen sotien ajoilta sijoittuen Helsinkiin
paikkoihin, joihin pääsee itsekin tutustumaan.
Kuvia on sekä kuva-arkistoista että nykyajalta.
Vanhimmat kohteet ovat Ruotsin ja Venäjän vallan ajoilta, vuoden 1918 sodasta ja
tietenkin toisen maailmansodan kohteita.
Mielenkiintoisia yksityiskohtia sekä mieleen palauttavia kuvauksia tapahtuneista.
Jos jotain pitää moittia, niin nykytilanteesta otetut valokuvat olisivat voineet olla selkeämpiä.
Kirjan lopussa on vielä eri reittivaihtoehtoja karttoineen ja tutustumispaikkoineen.
 Tätä kirjaa voi käyttää sekä tietokirjana, "kuvakirjana" että opaskirjana.
Lyhyet kuvaukset palauttavat ainakin itselleni mieleen Oolannin sodan, Viaporin,
Ompelijattaren, Helsingin pommitukset ja sankarihaudat.


 Kirja arvostelukappale


perjantai 25. elokuuta 2017

Sateisia päiviä



Meidän potilas.
Meidän Koira on aina ollut terve, eläinlääkärissäkin käynyt vain "pakollisissa" silmä- ja
lonkkakuvauksissa sekä rokotuksissa.
Nyt sitten anaalirauhanen on tulehtunut niin pahasti, että sai antibioottikuurin ja kipulääkettä.
Eläinlääkäri ihmetteli tutkiessaan, että rauhanen on ihan kivikova ja yleensä koirat
huutavat jo tässä vaiheessa tutkittaessa kovan kivun takia ja meidän Koira vain
odotti rauhallisena tutkimusta.  Liekö ymmärtänyt, että tutkimus auttaa parantumaan.
Nyt sitten viikon kuuri ja sitten kontrollikäynti.

 
Eilen pieni lintu tuli keittiön ikkunan taakse.
Oli siinä useamman minuutin eikä pelästynyt edes kuvaamistani.
Kukahan se oikein tuli minua tervehtimään?
Onneksi molemmat kissat olivat sisällä, muuten olisi saattanut tulla äkkilähtö.
Täällä on ollut sateisia päiviä.
Sade saa minutkin jotenkin entistä saamattomammaksi.
Ulkona ei voi oikein mitään puuhailla,
tai ei siis viitsi mennä kastumaan sinne.
Sisällä taas on vain tullut lueskeltua ja katsottua vanhoja tallenteita telkkarista.
Syksyn käsityökin on vielä hakusessa.  Viime talvena neuloin paljon villasukkia.
Nyt tekisi mieli tehdä jotain todella tarpeellista.
Toisaalta myös jotain uutta, kuitenkin niin, että neuletta/käsityötä olisi helppo tehdä
telkkariakin katsellessa eli ei liikaa keskittymistä vaativaa.
Pitänee käydä kirjastossa käsityölehtiä selailemassa ja lukea käsityöblogeja
inspiraation löytymiseksi.




keskiviikko 23. elokuuta 2017

Ruokalappuja



Ensinnäkin, pahoittelut näistä iltahämärissä otetuista kuvista,
mutta kun ompeluinnostus vihdoinkin iski, niin piti tarttua heti toimeen.
Olin leikannut nämä ruokalaput jo kauan, kauan sitten,
mutten vaan saanut niitä ommelluksi,
vaikka vain pienistä kanttauksista oli kiinni.


Vahakangas on Marimekon autokangasta ja kanttinauha sitä, mitä
laatikon kätköistä löytyi.


Kiinnityksen tähän ruokalappuun tein ompelemalla tarranauhasta palat.


Pikku Prinssi ei oikein tykkää ruokalapuista,
kiskoo niitä pois koko ajan, mutta ehkä jossain vaiheessa oppii pitämään niitä.


Toisen pienemmän tein loppupalasta ja se on kätevän kokoinen 
hoitolaukussa pidettäväksi ja "ulkona" ruokaillessa.
Tämä tuli testattuakin jo viime viikon loppupuolen Joensuun vierailullani.
Jospa saisin taas viriteltyä innostusta ompelemiseenkin,
kun syksyn sateiset päivät kohtapuoliin alkavat.


maanantai 21. elokuuta 2017

Parin päivän lomalla



Tein parin päivän reissun Tytön, Vävyn ja Pikku Prinssin luo viime viikon loppupuolella.
Minulle kaksi päivää mukavaa yhdessäoloa, shoppailua ja hyvää ruokaa,
Miehelle taas aikaa korjata rauhassa autoa.  
Kyllä tuosta vielä hyvä auto tulee minulle jossain vaiheessa.


Kävimme Tytön ja pikku Prinssin kanssa perjantain "turisteina" kaupungilla.
Söimme kreikkalaista ruokaa toriravintolassa, kahvit ja jälkiruuat Vesikioskilla.
En ollut koskaan aiemmin käynyt Vesikioskin pullavohvelilla ja nyt oli jo korkea aika
päästä sitä maistamaan.  Hyvää se olikin valitsemieni lisukkeiden kera.
Pikku Prinssi hurmasi Vesikioskin henkilökunnan täysin,
ihanalla yhden hampaan hymyllään ja valloittavine kutreineen.


Kävimme sekä uusissa että vanhoissa tutuissa liikkeissä.
Tämä kyltti löytyi pienen lastentarvikeliikkeen oven pielestä,
Lastenpuoti Onni-Ilonalla on myös verkkokauppa.


Toisessa, juuri avatussa Kaarto lastenvaateliikkeessä oli myös ihania tanskalaisia sisustusjuttuja.
En löytänyt liikkeeltä nettisivuja.  Ihastuimme tähän vauvakiikkuun liikkeessä.
Hintakaan ei muistaakseni ollut kovin paha.  Kivan näköinen myös  tyhjänä roikkuessaan.


Loppujen lopuksi teimme vähän ostoksia,
minä eläkeläisenä ja Tyttö vanhempainrahalla, ei liikoja ostella.
Kiva oli kuitenkin katsella ja kierrellä pitkästä aikaa.
Finlaysonin pop up myymälässä oli loppuunmyynti ja ostin sieltä ihanan koristetyynyn
päällisen.  Tätä Muumimamma tyynynpäällistä en olisikaan raaskinut normaalihintaan ostaa,
mutta -60 prosentilla kyllä ilahdutin itseäni.  Juuri sopiva meidän musta-valko-harmaaseen sisustukseen.


Kotona olen käynyt muutaman kerran jo mustikoita keräämässä.
Käyn pienen "jogurttisangon" kerrallaan, kun matka ei ole pitkä.
Kerään käsin, en ole oppinut poimurilla keräämään ja pidän
käsin poimimisesta.  Mustikoiden puhdistaminen vaan on ikävää hommaa ja 
siksi keräänkin vain pienen erän kerrallaan, puhdistan ja pakastan.
Ensimmäisen mustikkasatsin veinkin jo Kuopukselle smoothieita varten.



Kyllä se syksy jo tännekin alkaa tulla, vaikka marjasato onkin vasta kypsymässä.
Tänä iltana ajattelimme käydä metsävadelmia katsomassa, josko alkaisivat olla kypsiä
ja viime vuotinen paikka satoisa edelleenkin.
Hiukan siis ollaan edelleenkin eteläistä Suomea jäljessä täällä itärajalla,
vaikka puolukatkin jo aurinkoisella paikalla alkavat punertaa.