tiistai 26. heinäkuuta 2016

Siivousinto päällä



 Munkkikuvien perusteella luulisi, etten ole diabeetikko ja että olen tänä vuonna päättänyt parantaa elintapojani.  Tänään kuitenkin ansaitsimme kunnon munkkikahvit läheisessä kesäkahvilassa.  Ahkeroimme koko päivän helteestä huolimatta.  Siivosimme pihalta vihdoinkin puukasan ja etenkin sen päällä olleet revenneet pressut sekä muutenkin siistimme pihan seutua.


Itse ahkeroin lisäksi kirppistavaroita kooten.  Ei uskoisi, että viime syksynä ja talven aikana olin jo mielestäni karsinut kaikki ylimääräiset keittiöstämme pois, silti sieltä löytyi pari kassillista kirppikselle.  Kirppikselle menee myös muutamia laukkuja ja kirjoja.  Vielä pitäisi käydä liinavaatekaappi ja oma vaatekaappini läpi ja karsia kaikki mitä en ole vuoteen käyttänyt.  Olen päättänyt karsia kaikki sellaiset kodistamme, joita emme oikeastaan käytä eli on vain säilytetty ns. tavan vuoksi tai jos joskus sitä tarvitsisi.  Myös ompelutarvikelaatikkoni aion käydä läpi ja "kylmän viileesti" laittaa kirppikselle ns. varalta ostamiani juttuja.  Kun hyvä tarjous on osunut kohdalle, olen ostanut varastoon ja nyt ne varastot joutavat pois.  
Koira kävi haistelemassa kassit, tarkisti varmaankin, ettei hänen tavaroitaan viedä minnekään.


2 kommenttia: