torstai 28. heinäkuuta 2016

Kokemusasiantuntijakoulutus


Turkoosimekkoinen tyttö ja kultapallo, 2013 Tarja Malinen
 Kyllä sitä tuntee itsensä surkeaksi ja epäonnistuneeksi aina jälkeenpäin.  En edes muista milloin olisin ollut jossain haastattelutilanteessa tai pyrkimässä johonkin.  Nyt laitoin hakemuksen kokemusasiantuntijakoulutukseen ja pääsin haastatteluvaiheeseen.  Hakemuksia oli tullut 135 ja niistä oli kutsuttu haastatteluun 30, joista sitten vain 12 valitaan.
Nyt tuntuu siltä, etten tule pääsemään.  Olin niin lukossa haastattelussa, enkä saanut sanotuksi sitä, mitä olisin halunnut. Minulla ei myöskään ole sairaalakokemusta sairauteeni liittyen ja muutenkin "yksipuolinen" sairaskertomus.  Ehkä minä en sitten ole oikeanlainen edes tehtävään.
Kuitenkin toivon, että pääsisin.  Koulutus olisi vain joka toinen viikko yksi ilta, joten se ei rasittaisi liikaa ja käytännön järjestelytkin onnistuisivat, kun voisin yöpyä tarvittaessa Tytön ja Vävyn luona.
Reilut kaksi viikkoa pitää jännittää, sitten valinnat on tehty.  Jos en nyt pääse, aion hakea uudestaankin, koska koen, että minulla olisi jotain annettavaa kokemuksieni perusteella.


2 kommenttia:

  1. Voithan sinä päästä vaikka susta ittestäsi tuntuis ettet pääse. Pidän peukkuja sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan, että haastattelijat näkivät jännityksen takaa innostuksen.

      Poista