perjantai 1. heinäkuuta 2016

Kasvimaalla



Kasvilavoilla on edistystä taas tapahtunut.  Raparperit on juurtuneet hyvin ja lähteneet kasvuun.  Ruohosipulikin on toipunut siirrosta ja jopa kukkii.  Sokerihernekin on pienillä ja liian tiheillä taimilla.  Niihin pitäisi kohta laittaa kasvutuet.  Pieni koivun taimikin taitaa olla tuossa ruohosipulin vieressä ;)


Peruna kasvaa kohisten.  Liian tiheäänhän noi tuli istutettua, mutta kun siemenperunoita oli reilusti ja epäilin, että kasvaavatkohan, niin laitoin tiheesti.  Pitää sitten hyvissä ajoin harventaa eli syödä jo pienempänä pois.


Pariin multasäkkiinkin kokeiltiin perunaa.  Kyllä se niissäkin lähti kasvamaan, vaikka vähän hitaammin.  Salaattikin on jo reilulla taimella, mutta ei vielä syötävissä.  
Meillä kun täällä itärajalla kesä tulee hitaasti ja tuntuu, että muutenkin toi kasvu ei ole kovin nopeeta.  Tai sitten en enää osaa kasvattaa.


4 kommenttia:

  1. Meillä kasvaa myös kohisten perunat. Isäntä meinas että pian saadaan omasta maasta perunat. Sulla on tosi hyvin kaikki kasvaneet ja ovat niin hyvinvoipan näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vettä ainakin on nyt riittänyt. Kun vielä olisi sopivasti aurinkoakin.

      Poista
  2. Totta,minustakin on tuntunut, että kaikki kasvaa tosi hitaasti.Tänään kävin taas tutkiskelemassa ja maissit,salaatit,pavut sun muut olivat venähtäneet parissa päivässä tosi paljon.Ottavat kai aluksi aikansa juuria kasvattaen...kokeilin tänä vuonna okraa ja viidakkokurkkua.Okra on hyvällä mallilla,mutta viidakkokurkusta iti ehkä 30% jos sitäkään.Kiva kuitenkin kokeilla kasvattaa kaikenlaista vaikkei satoa niin tulisikaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin, parasta on se kasvattaminen, sato tulee vasta toisena. Minun piti ihan googlettaa, että mikä on okra. Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja terveelliseltä.

      Poista