maanantai 16. toukokuuta 2016

Shoppailemassa naisporukalla



Lauantaina Pojalla oli omia sovittuja menoja ja me lähdimme naisporukalla shoppailukierrokselle.  Ensin kävimme kirppiksellä, josta löytyi pikku Prinsessalle vaatetta ja mummo löysi ihastuttavan saippuatelineen.  Sitten huomasimme Reiman myymälässä lastentapahtuman ja poikkesimme sielläkin.  Mukaan pikku Prinsessa sai pari ilmapalloa ja rantapallon.  Ja tietenkin pillimehun.


 Seuraavana olikin sitten parvekekukkien etsiminen Plantagenin myymälästä.  Mummoa viehätti lankaköynnös, ihan jo nimensäkin takia, mutta kukkia ei kannata täältä 1-2 vyöhykkeeltä tuonne itärajalle viedä, junassa kuljetuskin olisi melko hankalaa, joten tyydyin ostamaan ihanan valkoisen kukkivan kukan pikku Prinsessalle ja Miniä osti kukkia amppeliin parvekkeelle.  Yllätyin liikkeen korkeasta hintatasosta.  Valikoima tietenkin oli laajempi kuin meilläpäin.


Kukkaostosten jälkeen menimme Ikeaan lihapullia syömään ja ostamaan vessan kaappiin vedintä.  Mukaan lähti myös ritarilinna (teltta), joka onkin osoittautunut mukavaksi leikkipaikaksi. Tänään siellä nukuttiin jopa päiväunet.  Teltta on tarkoitus viedä kesäksi mummolan terassille, mutta on nyt jonkin aikaa Prinsessan kotona.


Sunnuntaita vietettiin leppoisasti.  Illalla Pojan ja Miniän mennessä Paloheinän rangelle lyöntejä harjoittelemaan, niin me kävimme katsastamassa läheisen temppupuiston ja viereisen ulkokuntoilupaikan.  Temppupuisto oli vielä vähän liian "iso" Prinsessalle, vähän pituutta lisää ja siitä tulee varmasti mukava paikka vierailla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti