lauantai 7. toukokuuta 2016

Punkkikesä alkanut


 
 
 Tänään ei ollutkaan niin lämmin päivä kuin edelliset, kiva kesäpäivä kuitenkin.  Tyttö ja Vävy olivat käymässä ja käveltiin Tytön ja Koiran kanssa satamaan.  Mies ja Vävy yllättivät ja tulivat veneellä meitä hakemaan.  Koirakin uskaltautui veneeseen.  Hieman taisi sitä jännittää, kun läähätti matkan ajan.  Äitienpäivän vietto aloitettiin jo päivällä syömällä kakkua ja illalla käymällä anopin luona lahjan ja ruusun kera.  Huomenna sitten oman äitini luo ja sitten paluumatkalla Tytön ja Vävyn luo, jonne Kuopuskin on luvannut tulla.  Pojan perheeltä tuli eilen jo iso kirje ja ensi viikolla lähdenkin jo pikku Prinsessan luo.


Koiralta löytyi eilisiltana punkki silmäkulmasta ja toinen kävelemästä kuonon päällä.  Tänään sitten löytyi turkin seasta jo kolmaskin, joten Exspot piti laittaa kiireesti.  Kissoillekin laitettiin samaan sarjaan oma punkkikarkotteensa.  Koiralle on todettu tuo punkkikarkote hyväksi, vaikka aikaisempi kesinä täällä on ollut todella vähän punkkeja.  Nyt näyttäisi olevan enemmänkin.  Pitää itsekin muistaa suojautua, kun liikkuu tuolla luonnossa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti