lauantai 30. huhtikuuta 2016

Tavoite 1 huhtikuu 2016


Tavoite 1 oli tarkoitus tiputtaa painoa kuusi kiloa kesäkuun loppuun mennessä.  Nyt on huhtikuun lopussa jo -6,2 kg.  Silti en ole tyytyväinen.  Verensokeri on edelleen 9,3 eli vaikka paino putoaa, niin ruokailutavat ja liikunta eivät ole oikeanlaiset vieläkään.  Täytyy myöntää, että nyt huhtikuussa tuli herkuteltua kylpyläviikon aikana, lisäksi tuli syötyä ainakin salmiakkikarkkipussi ja levy riisisuklaata sekä lakuja.  Odotinkin, että paino olisi pysynyt ennallaan, mutta ehkä sitten ainakin tuolla kylpyläviikolla tuli liikuttuakin normaalia enemmän.  Nyt siis pitää jatkossa kiinnittää enemmän huomiota ruokiin ja lisätä liikuntaa.  Liikunta lisääntyy näin keväällä luonnostaankin, kun pääsee metsäteille kulkemaan ja hyötyliikunta lisääntyy.  Ruokiin pitää nyt lisätä vihanneksia entistä enemmän ja miettiä esim. leivän ja perunan määriä. 
Itseni huomioimista olen yrittänyt nyt lisätä käymällä kirjastossa ja lukemalla ja jättämällä käsitöitä vähemmälle.  Yritän sosiaalistaa itseäni liikkumalla muiden ihmisten keskuudessa mm. Koiran kanssa kaupungilla lenkkeilemällä.  Yritän myös osallistua enemmän tajoutuviin mahdollisuuksiin ja olenkin ilmoittautunut ensi tiistain Kuopion matkalle ja maanantaina Tytön kanssa kirppiskierrokselle.  Mutta nyt vappuna aion myös syödä munkkeja, kohtuudella!


2 kommenttia:

  1. Hieno tulos!!
    Kyllä ne uudet tavat pikkuhiljaa jää takaraivoon ja lomaillessa onkin hemmoteltava itseään:).
    Minulla on nyt jäänyt takaraivoon säännölliset ruoka-ajat,mutta vielä on toistoja tehtävä monen asian suhteen.Helposti lipsahtaa vanhoihin tottumuksiin esim kasvisten määrän suhteen.Itse yllätyin ravintoterapeutilla käytyäni siitä,miten vähän merkitystä liikunnalla on loppujen lopuksi laihdutuksessa.Tärkeimmiksi asioiksi terapeutti kertoi säännölliset ruoka-ajat ja kasvisten määrän.Eikä kukaan usko, kun kerron että syömällä useammin ja enemmän laihtuu.Tällä terapeutti tietysti tarkoitti kasvisten lisäämistä,mutta hauskallehan se kuulostaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin huomannut, että jos päivällä ei syö tarpeeksi useasti, niin illalla napostelee koko ajan. Kasvisten lisääminen on minullakin edelleen ykkösasiana.

      Poista