perjantai 11. maaliskuuta 2016

Kauppareissu


Meillä on aika usein tapana, että Mies käy viikolla työmatkallaan hakemassa ns. pienet ruokaostokset ja sitten viikonlopuksi joko minä tai sitten yhdessä.  Niin on helpompi.  Mies kun käy kaupassa, pitää ostoslistan olla täsmällinen ja yleensä hän tuo samoja leipiä yms.  Itsekin teen lähes aina ostoslistan, mutta en tarvitse niin täsmällistä listaa.  Tänään oli aivan upea sää ajella kauppaan ja takaisin, vaikka auringon paiste kestikin vain hetkisen. Onneksi auto sentäs kesti koko matkan.


Kotiin tultua lasken yleensä "pojat" ulos ja kantelen sitten rauhassa ostokasseja rappusille ja siitä sisälle.  Pikkukissa ennätti jo kavuta auton takakonttiin ja Koirahan ei siitä tykännyt yhtään.
Tänään innostuin ostamaan erilaisia kasviksia ja siemeniä uusia reseptikokeiluja varten.  Kävin kolmessa kaupassa, koska pullonpalautus yhteen automaattiin onnistuu vain Lidlissä, kissanhiekkaa, sitä oikeaa, saa vain S-marketista ja Siwasta saa paikallista lohta ja lanttukukkoa.  Ostin myös kuivatuotteita varastoon sekä heräteostoksena tasapainotyynyn.  Jouduin jopa tavoistani poiketen ostamaan yhden muovikassin, kun kestokassit eivät riittäneet, kun noita isompia en jaksa ihan täytenä kantaa. Harmitti tuo muovikassin osto. Ruokaa tuli nyt kuitenkin ostettua ensi viikoksi, Miehellä alkaa loma eikä tarvitse pakosti sitten ajella varta vasten kauppaan, jos sää on hyvä pilkille menoon.


Lidlissä näin poistopöydällä tuon tasapainotyynyn.  Minulla on tosi huono tasapaino, en pysty kun hetken seisomaan yhdellä jalalla, kun alan horjua.  Viimeksi huomasin tämän pikku Prinsessan päiväkodin temppuradalla.  Tuo tyyny ei maksanut kuin 5,90 euroa ja siinä tuli jumppaohjeitakin mukaan.  Nyt vain pitää muistaa päivittäin harjoitella, niin voin sitten kesällä pikku Prinsessan kanssa tehdä vaikka temppuradan pihalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti