tiistai 1. maaliskuuta 2016

Hahtuvalapasia



Löysin lankavarastostani jokin aika sitten vuosi sitten ostamani hahtuvalankakiekon.  Oli maksanut näköjään 3,5 euroa.  Tein siitä isommat lapaset, jos vaikka Kuopus tarvitsisi ja toiset omaan käteen sopivat.  Hahtuva isommissa lapasissa kolminkertaisena, pienemmissä kaksinkertaisena.


Lopusta hahtuvaa neuloin pari patalappua.  Viikonlopun aikana pesin lapaset ja patalaput pesukoneessa muun villapyykin joukossa.


Ne eivät pienentyneetkään niin paljoa kuin luulin.  Ehkäpä lämpötilan olisi pitänyt olla korkeampi tai pitäisi pestä varmaankin vielä toiseen kertaan.


Yritin mitata kutistuneita senttejä, mutta sain mittaukseen mukaan pikku apulaisen.
Lähinnä lapset olivat vain tiivistyneet ja pari senttiä ehkä pienentyneet.


Hahtuvassa on varmasti jotain aitoa villan tuoksua kuten oli myös vironvillakerissä, koska kissat ovat ihastuneet niiden tuoksuun.  Pikkukissa leikki aikansa mittanauhalla, lapasilla ja sitten otti toiset lapaset kainaloon ja kävi nukkumaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti