lauantai 24. lokakuuta 2015

Uutta lasten sairaalaa tarvitaan





Lastenlinna ja lastenklinikka ovat kauniita, mutta ahtaita ja vanhoja, lähes 70 vuotiaita.
Uuden lastensairaalan rakentaminen on onneksi jo aloitettu.
Mutta vanhoisssa Lastenlinnassa ja Lastenklinikalla kulkiessa ei voi olla huomaamatta kaikkia ihania maalauksia ja veistoksia.
Arvo Ylpön mielestä leikki ja taide tukivat lasten kehitystä ja tämän näkemyksen tulokset näkee monissa koristeluissa; seinissä ulkona ja sisällä, kaiteiden koristeluissa, katoissa ja jopa lattiassa.  Hissin seinältä luin, että tämän maalauksen on lahjoittanut (en muista nyt kuka), mutta ihmettelin, että minkä maalauksen, kunnes huomasin katsoa hissin kattoa, joka oli maalattu värikkäästi satuhahmoin. Kuviot näkyvät hyvin hississä kuljetettaville pienille sänkypotilaille.
Monet pienet yksityiskohdat olivat kivoja ja yllättäviä kuten kruunukuvio odotushuoneen lattiassa.  Käytävien seinillä oli tauluja ja veistoksia. Uusiakin töitä oli lisätty, kuten allaolevat  villasukkataulut.
Jostain luin, että uuteenkin sairaalaan luodaan samaa henkeä.
Toivotaan niin. Pitää myös muistaa, että uusi lastensairaala palvelee myös koko Suomen pikku potilaita.
Nyt vanhassa on ahtaat tilat ja paikat sieltä täältä vaatisivat kalliita korjauksia.  Osa tiloista on käyttökiellossa.  Siitä huolimatta kaikkialla oli kiireetön tuntu, jokaista potilasta kohdeltiin kuin  henkilökunta olisi vain häntä varten,
Pieneenkin huoneeseen oli tuotu patja yöpyvää vanhempaa varten.
Lääkärit tuntuivat pohtivan oireita ja syitä tarkasti ja konsultoivat toisiaan.  Osaston lääkärikin kävi parikin kertaa pikkupotilasta katsomassa ja tarkistamassa.
Kaikkien tutkimusten ja kokeiden jälkeen pikku Prinsessakin oli kuin kotonaan, olihan hänellä läheiset turvana.  Oma hoitaja laittoi iltapalan tarjolle ja kutsui vanhemmat ja mummon mehulle ja täytekakulle.  Jäljelle jäänyt väitöskirjakakku piti tuhota.
Tälle suurenmoisesti toimivalle joukolle toivoo mielellään uusia tiloja.
























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti