perjantai 30. lokakuuta 2015

Kalenterin päivitys


Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Olen pitänyt Miehen ammattiliitolta saamaa kalenteria koko vuoden ja harmitellut sen tylsyyttä ja minulle "kuulumatonta" kantta.
Tänään sain sitten aikaiseksi kaivaa esille kesällä Tallinnasta ostamani kirjanpäällyspaperit ja kontaktimuovin.  Loppujen lopuksi nopea ja helppo työ, jonka olisi voinut tehdä jo alkuvuodesta.  Nyt kuitenkin kalenteri on omannäköiseni ja kunhan se vähän aikaa on painumassa hedelmävadin alla, niin sen voi taas ottaa käyttöön.

Eilen kävimme uimassa.  Olin ensimmäistä kertaa kaupungimme uimahallissa ja yllätyin positiivisesti.  Tilat olivat hyvät ja siistit.
Tungostakaan ei ollut, vaikka sinne tuli myös lähikoulun oppilaita.
Ihmiset olivat mukavia, saimme paljon juttukavereita pikku Prinsessan hurmatessa ihmisiä iloisuudellaan.  Pikku Prinsessa onkin oikein vesipeto harrastettuaan vauvauintia viime talven.
Olimme koko porukka tyytyväisiä.  Sain uimahallin kassalta myös pienen lapun, jossa on vesijumppien aikataulut.  Jospa nyt saisin aloitettua säännöllisen vesijumpassakäynnin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti