sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Syysretki


Eilen oli mitä upein sää syysretkelle.  Etukäteen oli suunniteltu, että menemme koskille, mutta muutimmekin suunnitelmia ja suuntasimme rajalle päin ja lammen rannalla olevalle laavulle.
Kävelymatkaa autolta oli muutama sata metriä.  Polku oli jäänyt osittain kaatuneiden puiden alle.  Puiden tuoreudesta päätellen myrsky oli tänä kesänä kaatanut puut.




Laavu ja lampi sijaitsivat luonnonsuojelualueella, joten ehkä niitä puita ei oltu siksi korjattu pois.
Yksi puu oli rikkonut laavun kulmaakin ja yksi oli laavun ja nuotiopaikan välissä ja yksi katolla.
Koira on ollut jo pennusta asti retkillämme mukana, mutta ei silti ole tottunut polulla oleviin esteisiin.
Koira ihmetteli, että mistä sitä oikein pääsisi eteenpäin; yli vai ali.
Polttopuita näillä metsähallituksen laavuilla on aina valmiina ja niin saimme tulet tehtyä ja miehet menivät lammelle kalaan.  Tytön kanssa keräsimme mukeihin mustikoita ja nuotiota kohennellessamme söimme ne.
Metsässä oli todella paljon hirvikärpäsiä ja miehetkin palasivat melko pian nuotiopaikalle.  Söimme eväänä olleet sämpylät, paistoimme makkaroita ja joimme kahvia.
Oli lämmin ja mukava istua siinä nuotiolla. 
Aiemmin, kun emme vielä omistaneet mökkiämme, retkeilimme jo paljon alueella.  Nyt retkille lähtö on vielä helpompaa, kun matkaan ei mene niin kauaa.
Eväätkin maistuvat aina paremmilta luonnon helmassa.  Kotiin palattuamme, tuntui että niitä hirvikärpäsiä on vieläkin hiukset täynnä. Koko illan tuntui, että vieläkin jossain kulkee kärpänen.  Tyttö vaaleahiuksisena säästyi niiltä, mutta me muut, joilla oli hatutkin päässä, nypimme niitä koko ajan pois päästä.  Inhottavia.

Silti oli kiva retkeillä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti