keskiviikko 19. elokuuta 2015

Paras tiskirättimalli ja patalaput

Minua on harmittanut kuukauden alkupuolella tekemäni lukuisat lankaostot niin paljon, että olen urakoinut oikein tosissani.  Olen tehnyt kaikki varastossa olevat bambulangat tiskiräteiksi ja ostamani paksut puuvillalangat patalapuiksi.
Tiskirättimalleista olen parhaimmaksi käytännössä kokenut helmineuleen ja neliömuodon.  Teen yleensä parittoman määrän silmukoita joten kerroksen aloitus on aina oikealla.  Onneksi näistä valmiista töistä on jo osa menossa eteenpäin.
Ashana langasta olen virkannut patalappuja.  Lanka on todella paksua ja kerässä on vain 33 metriä, josta saa juuri sopivan kokoisen patalapun. 
Näitä patalappuja ja tiskerättejä on valmistunut automatkojen aikana, kun nyt Miehen loman aikana olemme liikkuneet samalla autolla ja yleensä hän ajaa.  Yhden rätin neuloo kylillä käydessä ja suuremmassa kaupungissa käydessä saakin jo kaksi rättiä tehtyä, jos vain jaksaa koko ajan neuloa.
Nyt ei lankalaihis mene miinukselle tässä kuussa, ei se kyllä taida paljoa plussallekaan päätyä, mutta eipä harmita enää niin paljoa.  Ja toisaalta, onhan minulla nyt jemmassa viemisiä vähäksi aikaa.

2 kommenttia:

  1. me encanta tejer, creo que lo que tú estás haciendo son paneles para una manta, no?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teresita, I'm sorry, but I don't understand spanish.

      Poista