tiistai 25. elokuuta 2015

Neulojan apuri


Pikkukissan hereillä ollessa neulominen on välillä haastavaa.  Langat ja heiluvat puikot ovat siitä niin mielenkiintoisia.  Bambupuikkoja on mukava pureskella ja vedellä pois neuleesta.  Onneksi Pikkukissa on vielä niin pieni, että väsyy helposti ja nukkuu siten päivisinkin paljon.  Tai pitäisikö viime yön perusteella sanoa, että nukkuu vain päivisin paljon.  Oli nimittäin niin leikkisällä tuulella juuri silloin, kun itse olisimme käyneet nukkumaan. Ja kun Pikkukissa leikkii, Koiraherra haukkuu.  Siinä sitten yritin rauhoitella Koiraherraa ja heitellä Pikkukissalle langanpätkiä hiljaisempia leikkejä varten.  Mies kun aloitti työt taas eilen, niin hänen pitäisi saada nukkua paremmin.  Itse jaksan puoliväsyneenäkin täällä kotona.
Sain kuitenkin eilen tehtyä yhdet koon 30 villasukat Novitan 7 veljestä Nostalgia langasta.
Nyt aion käydä Lankamaailman poistolangoista ostamieni Alpaca-lankojen sekä merinovillapeitosta jääneen kerän kimppuun ja tehdä niistä vauvojen sukkia.  Nuo kerät ja vyyhdet ovat niin ihanan pehmeitä.







2 kommenttia:

  1. Ihana pikkukisu!
    Blogissani olisi tunnustusta kysymyksineen sinulle.

    VastaaPoista