tiistai 9. kesäkuuta 2015

Loma

 

Lomahan on sitä, että silloin voi tehdä sellaista mitä ei töissä ollessa pysty. Loma on rentoutumista ja läheisten kanssa yhdessä oloa. Akkujen lataamista, kiireetöntä nautiskelevaa ruokailua, ulkoilua.  Mutta entä sitten, kun jo on eläkkeellä ja tuohon kaikkeen on mahdollisuus aina.  Miten sitten loma eroaa arjesta.   Minulle tarjoutui mahdollisuus kylpylälomaan Pojan, Miniän ja pikku Prinsessan kanssa.  Minun lomani on sitä, että pääsen eri ympyröihin, valmiiseen ruokapöytään.  Voin helliä itseäni kylpylässä hierovissa vesipisteissä, nauttia pikku Prinsessan kanssa lasten  altaan lämmöstä.  Käydä leivoskahvilla ja leikkipuistossa keinumassa.  Ihmetellä pikku Prinsessan kanssa suihkulähteitä.  Aamut ovat erilaisia, kun saan juuri unesta heränneen ihanasti omia juttuja kalkattavan pikku neidin viereeni.  Päivällä ei tarvitse miettiä ruokaa, se valmistuu Miniän tai Pojan toimesta, saan vaan herkutella.  Koirat ovat lähes aina vieressäni, olen sitten sängyllä tai sohvalla.  Tunnen itseni tarpeelliseksi, hemmotelluksi ja etuoikeutetuksi.  Tätä kaikkea on minun lomani.



















1 kommentti: