sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Miniän taidon näytteet

Miniä innostui pääsiäisen aikaan virkkauksesta ja virkkasi pikku Prinsessalle kevääksi pannan vaihtokoristeilla.  Ovela keksintö.  Hieno "timanttinappi" kiinnittää ruusukkeet tai rusetin, mikä kulloinkin on Prinsessan asuun sopiva.                                           



 




Miniä ilahdutti Mummoa eräänä iltana tekemällä kookospalleroita, Mummon herkkuja ja vieläpä kevyemmällä ohjeella. Nam nam.
Oli taas haikeata lähteä kotimatkalle, ikävä tuli heti.  Pikku Prinsessa on niin mainiossa iässä, ihanine hymyineen ja pikku oivalluksineen.  Mummo heräsi mielellään Prinsessan kanssa aamuisin leikkimään ja puuroa syömään sekä antoi vapaa-aikaa vanhemmille, jotka pääsivät pitkästä aikaa kahdestaan elokuviin.
Tähän aikaan vuodesta tämä välimatka tuntuu vieläkin pidemmältä, kun vertaa kevään edistymistä.  Eteläss, kun jo leskenlehdet kukkivat ja kotipihassa talvi ei ole vielä antanut periksi eikä lumikasat ole pienentyneet.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti