sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Lämmintä

Tänään on täälläkin keväinen lämmin päivä.  Juotiin Miehen kanssa päiväkahvit etuterassilla ensimmäistä kertaa yhdessä tänä keväänä.  Koiratkin odottivat omia herkkujaan valmiiksi jo istuen.  Kuvassa näkyvä ruukku oli talvella täytetty havuilla, nyt odottaa kesäkukkia.  Pelargonian oksat ovatkin jo tehneet juuria ja ne pitäisi saada istutettua, kun multaakin muistin ostaa.  Ennättäisivät sitten kasvaa ja kukkia kesällä.
Terassille on kertynyt talven aikana liukureita, pulkkia, sukset ja potkuri.  Nekin voisi jo viedä varastoon ja laittaa keinu kuntoon ja ommella uusi päällys pyöreään korituoliin.  Ikkunatkin pitäisi pestä.  Mutta ehkä ensi viikolla. tänään nautitaan sunnuntaista ja auringosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti