sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Herkkuja ja hankintoja

Kotona jälleen etelän reissulta.  Perjantaina tuli messuiltua oikein urakalla.  Reilut viisi tuntia kierreltiin Messukeskusta Lapsi-, Outlet ja Kädentaidot-osastoilla.  Mummokin sai maistella monia soseita, jogurtteja ja puuroja sekä syödä monta banaania.  Pikku Prinsessalle tuli ostettua  monia vaatteita yhdessä Miniän kanssa. Hassu hattu löytyi viidellä eurolla ja on uv-suojattu ja tietenkin omppu-kuvioinen.  Nyt voi mummolan rannassa uida ja leikkiä auringossakin huoletta.

Löysinpä Lastenmessujen monista osastoista myös lankoja myyvän Paapon, josta sai ihanan värisiä puuvillalankoja 5 e/3 kerää,  näitä kokeilinkin jo paluumatkalla ja ihana niitä on virkata.  Kädentaidot-osastoille päästyäni olin jo niin väsynyt, että ostin vain pari pientä vyyhtiä käsinvärjättyä merinovilla-silkkilankaa sekä pari puuvillalankaa.
Värit eivät aivan ole mieleisiäni, mutta lanka on ihanan pehmeää ja hinta koko satsille oli 11 euroa.
Perjantai-iltana myös Tyttö ja Vävy liittyivät joukkoomme ja lauantaina shoppailimme naisporukalla läheisessä ostoskeskuksessa, josta ostin joitakin askartelutarvikkeita ja "karkeaa" puuvillanarua.  Paluumatkalla sitten sainkin aikaiseksi tuliaiset Vävyn äidille.
 
                     







Ja kun naisporukalla oltiin liikenteessä, niin kävimme jälleen "suklaakahvilassa" herkuttelemassa.  Pienin porukastamme nukahti kylläkin lounaansa jälkeen Mummon syliin.
Lakrisinjuurijauhe on Ruohonjuuresta ja antaa kaloritonta makeutta ja lakritsin makua vaikkapa luonnonjogurttiin tai jäätelöön (kaloritonta?). 
Miten se aina käy niin, että paluumatkalla on yksi laukku enemmän ja rahaa paljon vähemmän.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti