sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Pellavaa, hamppua ja muuta mukavaa

Nämä pellavalangat ostin toissavuoden (2013) Tampereen käsityömessuilta. 
Keltasävyinen lanka on hamppulankaa. Ostin kokeilumielessä, joskin
se kokeilu on jäänyt. Tiskirätiksi kait tämänkin voisi neuloa, yllättävän
paksua lankaa kuitenkin, joten mitenkähän kuivuu.
Kimaltavaa, kimaltavaa.  Hopeista vielä yli kaksi kerää jäljellä, osaa olen käyttänyt myös himmelien teossa, värittömän pillin läpi kuultaa kivasti.

Vasemmalla erilaisia puuvillapohjaisia sekoitelankoja.  Kuudessa kerässä on stretch- lankaa joustavuutta antamaan.  Hyvänä ajatuksena oli tehdä kesäsukat, sellaiset kumisaappaissa pidettävät, hyvin jaloissa pysyvät, kivan tuntuiset. Aika monet sukat noista saisikin. Keksisiköhän niille muuta käyttöä?
Täydet kerät ovat Fortissima Mexiko Cotton lankaa. Kerälle kerityt langat puuvilla-villasekoitteisia.


Oikealla puolella olevat ovat Novitan Usvaa (piti tulla villainen makuupussi, mutta kun ei tullut prinssiä vaan prinsessa), Huopasta (halvalla sai), Noki-lankaa ja sekalaisia muita keriä.
Mikähän ajatus noista oli?


Sitten nämä Sohvi-turkislangat (materiaali polyesteri).  Halvalla sain ja osan olen käyttänytkin. Mutta kun tätä lankaa tarvitsee vain Siili-lapasten kämmenen selkäosaan ja sitä menee siihen niiiin vähän.  Eikä aikuiset lapset halua pitää siililapasia, paitsi Tyttö, joka sai oranssit lapaset oranssin pipon seuraksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti